Säännöt

- Osallistumismaksu on 50 euroa.
- Jokainen osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan eikä esitä jälkivaatimuksia järjestäjille, allekirjoittamalla ilmoittautumislomakkeet henkilökohtaisesti.
- Osallistuminen kilpailuun alkoholin vaikutuksen alaisena sekä alkoholin käyttö kilpailun aikana on ehdottomasti kielletty.
- Ennen saunaan menoa on peseydyttävä yleisissä pesutiloissa.
- Kilpailijalla tulee olla yllään normaali uima-asu. Miehillä uima-asun lahkeen pituus mitattuna haarasaumasta saa olla enintään 200mm. Naisilla olkaimen leveys saa olla enintään 50mm eikä naisten uima-asussa saa olla kaulusta. Mikäli asu ei ole annettujen ohjeiden mukainen on järjestäjällä oikeus vaatia kilpailijaa vaihtamaan asua ennen 1. kilpailusuoritusta tai evätä kilpailijan osallistuminen kilpailuun kokonaan.
- Saunaan ei saa ottaa mukaan mitään apuvälineitä.
- Istumapaikka saunassa arvotaan.
- Saunassa on istuttava pakarat ja reidet kiinni lauteissa.
- Sekä naisilla, että miehillä yli hartialle ylettyvät hiukset on sidottava kiinni siten, että ne eivät ole avoimena selän päällä.
- Istuma-asennon on oltava ryhdikäs; kuitenkin niin, että kyynärpäät pysyvät polvien päällä ja olkavarret ovat pystysuorassa. Istuminen selkä täysin suorassa on niin ikään sallittu.
- Ihon koskettelu ja "lääppiminen" käsillä on kielletty.
- Saunassa olevien kanssakilpailijoiden kaikenlainen häirintä on ehdottomasti kielletty.
- Löylynheitto tapahtuu järjestäjien toimesta; lähtölämpötila n 110º C, 30 sekunnin välein noin 1/2 litraa vettä kiukaalle.
- Tuomariston tarkkaillessa kilpailijoiden kuntoa, on kilpailijan kysyttäessä vastattava tuomareille näyttämällä peukalollaan kaiken olevan kunnossa. Pään nyökäytys tai katsekontakti ei riitä.
- Kilpailussa sijoitukset määräytyvät omalta paikalta poistumisen mukaan; viimeiseksi lauteille omalle paikalle jäänyt on voittaja. Kilpailusuorituksen ajanotto katkeaa kun kilpailija nousee paikaltaan.
- Saunasta on poistuttava ilman apua, muutoin suoritus hylätään.
- Järjestäjillä on oikeus hylätä suoritus tai keskeyttää kilpailu mikäli kilpailija ei noudata annettuja sääntöjä.
- Järjestäjät voivat antaa virheellisestä suorituksesta yhden varoituksen; jos kilpailija yhä varoituksen jälkeenkin rikkoo sääntöjä, on järjestäjillä oikeus hylätä kilpailijan suoritus.
- Järjestäjällä on oikeus tehdä tarkennuksia sääntöihin.
- Olkapäälle ulottuvat tai sitä pidemmät hiukset on pidettävä sidottuna hiuslenkillä.
- Mikäli kilpailijan iholla on havaittavissa ennen kilpailuerää voiteita tai rasvoja, on ne pyyhittävä ennen erän alkua pois.
Kilpailukaavio: 1.kierros - alkuerät - puolivälierät - välierät - finaali













