K-Systems Contacts Oy on päättänyt siirtää kaikki ylläpitämänsä verkkopalvelut Suomeen. Muutoksen taustalla ovat kasvaneet epävarmuudet kansainvälisten tietoliikenneyhteyksien toimivuudessa sekä mahdolliset tietoturvariskit, jotka voivat kohdistua ulkomaisiin palvelinympäristöihin.

Jatkossa K-Systemsin verkkopalvelujen ja sähköpostipalvelujen teknisestä ylläpidosta vastaa turkulainen Kummeli Group. Yhtiö huolehtii myös palvelujen laskutuksesta suoraan asiakkailta. Muutos ei aiheuta merkittäviä muutoksia palvelujen hinnoitteluun, vaikka palvelimien ylläpitohintoja ei ole korotettu useaan vuoteen.

Verkkopalvelujen siirto toteutetaan vaiheittain seuraavan vuoden aikana sitä mukaa, kun ulkomailla sijaitsevien palvelinten vuosisopimukset päättyvät. Aiemmin K-Systemsin palveluita on ylläpidetty palvelinkeskuksissa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Saksassa ja Irlannissa. Muutoksen jälkeen kaikki palvelut toimivat Suomessa sijaitsevista konesaleista.

Kummeli Group voi tarvittaessa auttaa K-Systemsin asiakkaita myös sähköpostipalvelujen uudelleenjärjestelyssä. Vaihtoehtona voidaan ottaa käyttöön yritysten omat Microsoft Windows Office 365 -palvelut, joihin voidaan liittää sähköpostien hallinta ja ylläpito.

K-Systems Contacts Oy jatkaa edelleen asiakkaidensa verkkosivustojen sisältöjen ylläpitoa entiseen tapaan ja nykyisillä palveluehdoilla.

Kummeli Group – suomalainen infrastruktuuri yli 25 vuoden kokemuksella

Kummeli Groupilla on yli 25 vuoden kokemus ylläpitopalvelujen tuottamisesta Suomessa. Toiminnan alkuvaiheessa yritys tuotti kaikki palvelut täysin omana työnään. Myöhemmin osa palveluista toteutettiin suomalaisilta kumppaneilta hankittuna alihankintana.

Kesällä 2025 yhtiö investoi omaan datakeskusympäristöön, josta nykyisin tuotetaan valtaosa ylläpitopalveluista. Yrityksen mukaan omassa hallinnassa oleva infrastruktuuri mahdollistaa suvereenin ja muista toimijoista riippumattoman palvelun sekä nopean reagoinnin häiriötilanteisiin, kapasiteetin muutoksiin ja asiakkaiden erityistarpeisiin. Samalla ympäristö mahdollistaa täysin yksityisten tekoälyratkaisujen käytön ilman riskiä tietojen vuotamisesta ulkopuolisille tahoille.

Yhtiön toimintaympäristö täyttää Traficomin asettamat määräykset ja Katakrin  tiukat edellytykset ja toiminta on täysin NIS2-direktiivin kanssa yhteensopivaa. Kummeli on K-Systemsin tapaan pieni perheyritys, joka tarjoaa asiakkaille verkkopalveluita asiakkaita henkilökohtaisesti palvellen.


Palveluympäristö sisältää muun muassa:

  • 24/7 valvovan SIEM-tietoturvajärjestelmän
  • kahdennetut verkkoyhteydet ja verkkolaitteet
  • kahdennetun jäähdytyksen
  • akustovarmennuksen yli vuorokauden sähkönkulutukseen
  • kahdennetun generaattorivaravoiman

Korkean käytettävyyden palvelinklusterit on suunniteltu siten, että useammankin palvelimen vikaantuminen aiheuttaa korkeintaan hyvin lyhyen palvelukatkon järjestelmän siirtäessä kuorman toisille palvelimille.

Kaikki palvelut varmuuskopioidaan sekä paikallisesti että toiseen maantieteelliseen sijaintiin. Tarvittaessa palvelut voidaan palauttaa ennalta laadittujen suunnitelmien mukaisesti kahteen muuhun suomalaiseen datakeskukseen.

Kummeli Group tarjoaa muun muassa nimipalveluja, sähköpostipalveluja sekä web-palveluiden ja rajapintojen ylläpitoa ja toimii myös verkkotunnusten välittäjänä. Lisäksi yrityksen palvelinklusterit ylläpitävät asiakkaiden liiketoiminnalle kriittisiä järjestelmiä.

Suomessa tuotettu ylläpitopalvelu tarjoaa kotimaisille käyttäjille nopeimmat vasteajat. Yrityksen mukaan keskeinen etu on myös se, että mahdollisissa ongelmatilanteissa asiakkaat saavat nopeasti asiantuntevaa apua suoraan palvelun ylläpidosta vastaavilta henkilöiltä, tarvittaessa myös puhelimitse.

Kotimainen palveluympäristö vähentää myös geopoliittisia riskejä, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa tehtävät päätökset eivät voi vaikuttaa palvelujen saatavuuteen Euroopassa, eikä tietoliikenne kulje tarpeettomasti ulkopuolisten valvontapisteiden kautta.

Lue lisää Kummeli Groupista.

Categories: Ajankohtaista